Yli 200€ tilauksiin -10%

Meistä – Mikä on CozyCoats?

koiran takki, mäyräkoiran takki

Ajatus uudenlaisesta koiran takista syntyy.

Ajatus uudenlaisesta koiran takista syntyi keväällä 2021. Olimme mäyräkoira Leon kanssa ulkona ja tuskailimme takkien ostoa. Pitkäselkäisenä mäyräkoirana selkä jäi yleensä paljaaksi liian lyhyen takin myötä, eikä oikein mikään takki miellyttänyt silmää. Toiveena oli myös yhdistää sadetakki toiseen takkiin, jolloin metsäretkilläkin saataisiin helposti koiralle lisävarustusta kelin yllättäessä. Hetken asiaa pohdittuani kaivoin ompelukoneen esille ja aloin ommella Leolle sopivaa takkia. Minulla oli valmis visio jo päässäni, millainen takki saisi olla – helppo ja nopea pukea päälle sekä tyylikäs ja ennen kaikkea mukava koiralle. Monia kaavoja sekä testailuja myöhemmin sain tehtyä ensimmäisen mallin. Kun takki oli valmis ja Leon päällä, totesin, että tätähän täytyy saada muidenkin koirille käyttöön!

CozyCoatsin tarkoituksena on luoda takkeja moneen sääolosuhteeseen tyylikkyyttä ja kaunista muotoilua unohtamatta. Etenkin vallitsevan maailmantilanteen pohjalta syntyi myös halu päästä kannustamaan suomalaisen työn merkitystä sekä ekologisuutta, siksi kaikki tuotteemme ovat valmistettu Suomessa sekä tuotettu 100% kierrätetyistä kankaista.

Annetaan lemmikkiemme olla käytännöllisesti tyylikkäitä – he ovat sen ansainneet. 💜